torstai 20. joulukuuta 2012

Mukitaidetta

 Yhdeksi joululahjaideaksi keksin maalata persoonallisen mukin. Olen jo jonkun aikaa halunnut kokeilla tätä tekniikkaa ja se onkin huisin hauskaa! :D Vaikeinta oli keksiä ja harjoitella piirtämään kuvat joita mukiin halusin. Ajatuksena oli alusta asti toteuttaa meriaiheinen muki johon lähdin kuuklettimesta etsimään inspiraatiota ja malleja. Lähdin siitä että kuvassa piti olla vene, ja mielellään moottorivene jolloin löysin kuvan tapaisen vene piirustuksen jota vielä muokkasin.

Kuva muistuttaa hieman meillä ollutta venettä.
Kun etsin lisää meriaiheisia kuvia tuli kuvaan mukaan ensin laiturin reunalla istuva lokki ja sitten vielä hylje joka makailee kivikolla.


Ei ihan perfekt, mutta olen tyytyväinen yllättävään hyvään jälkeen.


Hylkeet ovat ihania eläimiä. :)
Mukissa ollut Iittalan tarramerkki oli tarkotus ottaa pois ennen uuniin laittoa, mutta enpä sitten muistanutkaan. Tarrasta tuli ihan pikkuruinen rusina. :D

 Maalina käytin Glas Ceramic maalia joka toimii ainakin lasissa ja keramiikassa. Värejä oli läpikuultavia sekä peittäviä. Oma valkoinen maalini on peittävä sillä tiesin jo että haluan pohjaksi tumman sinisen. Maali on vesiohenteista ja maalatessa se on kiva koska jos tekee virheen sen saa pois kostealla paperilla. Aivan kuin vesiväreillä maalaisi. :) Maali kovetetaan uunissa 160 asteessa 30 minuutin ajan, jonka jälkeen pinnan pitäisi kestää kaikenlaisen normaalikäytön.

Kuulin että värejä on myös tusseina, mutta olivat kyseisestä putiikista moiset poistaneet huonojen kokemusten takia.

torstai 13. joulukuuta 2012

Bloglovin´ sekä Blogilista

Kukkapitsiä on nyt liittynyt Blogilistalle Sekä Blogloviniin! Toivottavasti moni uusi lukija löytää tänne helpommin. :)

Joulukorttitehdas

Välillä teen joulukortteja ja välillä en. Jälleen tänä vuonna halusin tehdä ja lähettää kortit lähimmille tutuille ja sukulaisille. Aloitin "hyvissä ajoin" päivää ennen kuin kortit piti jättää postiin jotta sai halvemmilla joulukortteihin tarkoitetuilla merkeillä jouluntoivotukset matkaan. :D Teen yleensä hieman erilaisia kortteja koska kyllästyn matkan varrella siihen liukuhihna askarteluun. Alla kuvia tämän joulun korteista. Käytin valmiita korttipohjia sekä verhoomosta napattuja kankaita. Mielestäni yksinkertainen on kaunista ja nyt innostuin myös tipluttamaan. :)



Kismo on tykännyt järsiä pukin sarvet lähes kokonaan pois. :)

Materiaalihankintoja

 Meikä innostui hiukan keräilemään materiaaleja monen moisiin askarteluihin ja projekteihin. :D Nyt pitäisi hetki pärjätä ilman isompia ostoksia.

Tigeristä mukaan tarttuneet tarvikkeet.

Tiger niminen, hmm.., härpäkekauppa tuli tutuksi kun sellainen saapui tänne Turun Hansakortteliin. Sieltä ostin lähinnä korutarvikkeita sekä aivan ihania Maltesers herkkuja joita en ennen ole Suomesta löytänyt. Täytyyhän askartelun lomassa saada hiukan herkutella! ;) Korutarvikkeet olivat 1€/2pss ja nappikorvisten taustat ovat isompia, eli parempia, kuin esim Tiimarista löytämäni. Tigerissä todella monet tarvikeet on hinnoiteltu samaan tyyliin. Hyllyn päässä on hintalappu jossa on esim "korutarvikkeet 1€ 2kpl". Tuotteita ei ole aina hinnoiteltu erikseen vaan ne on lajiteltu osastoihin. Mutta on se kyllä aikamoinen härpäkekauppa...


Maalitussi.

Oon jo muutaman kerran etsinyt valkoista tussia, mutta täytynee luovuttaa ja käyttää vain maalitusseja. On kyllä jännä ettei valkoisia tusseja ole, koska kyllähän värillisiä papereita käytetään aika paljon ja varsinkin askartelussa ja korteissa. Valkoinen teksti, tai muu kuvio, värillisellä paperilla on mielestäni kauniin näköistä.

Aterimet ostin varsien perusteella.

Aterimia hain Ekotorilta ja nämä kyseiset maksoivat 0,20€/kpl. Näistä pitäisi tulla koruja, kerron enemmän kun saan jotain aikaiseksi. :) Näitä koruja varten ostin myös parit pihdit sekä rautasahan ja pieniä poranteriä.

Tiuhaa juuttikangasta.
Kävin myös tutulla verhoilijalla kaappaamassa juti tilkkuja sekä vanhoiksi menneitä kangasmalleja kaikenlaisia askartelu ja ompelutöitä varten. Rouva oli ihan tyytyväinen kun tyhjensin kangaslaatikon ainakin puoleen. :D Oli muuten tosi raskasta kantaa moista läjää kankaita ja kun en edes mennyt suoraan kotiin. Sen siitä saa kun on ahne...

Monenlaista kangasta ja väriä löytyy...

Eivätkä tässä ole vielä kaikki...
Paljastan projektini vasta kun saan jotain valmiiksi, siihen asti voitte vain arvuutella mitä ihmettä aion tästä materiaalivuoresta tehdä. :)

Kierrätysideoita

Facebookissa on Materiaalitorin lisäksi nyt myös Kierrätysideoita! Käykää ihmeessä kurkkaamassa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hammaspulveri Viset-Niyom

Tutustuin tällaiseen hammaspulveriin alkuvuodesta ystäväni kautta. En tiedä mistä hänellekin tuli idea ostaa moista. :D Nyt on ollut taas todella pitkä aika kun en ole tätä käyttänyt, mutta pitäisi ottaa taas tavaksi.

Viset Niyom on vaaleaa pulveria jota käytetään hammastahnan tavoin. Pulveri maistuu aluksi hyvinkin savimaiselta, mutta makuun tottuu nopeasti. Mitään jälkimakua pulveri ei suuhun jätä toisin kuin hammastahnat, se onkin ollut kaikkein mieluisin asia omasta mielestäni.



















Vapaata suomennosta pussin kyljestä:
Pulveri vahvistaa hampaita ja ikeniä, vähentää plakkia sekä kahvi ja nikotiini tummentumia hampaissa. Hammastahnana käytettäessä pulveria laitetaan kostealle hammasharjalle. Kipeitä ikeniä ja herkkiä hampaita hoidettaessa otetaan pulveria kostealle sormelle jolla pulveri hierotaan halutulle alueelle. Viset-Niyom sopii myös akneiholle sekä lievittää kutiavia ihottumia. Paikallisesti käytettäessä tee pulverista ja vedestä tahnaa ja levitä halutulle alueelle. Sisältää valkoista savea, kalsiumsuoloja sekä borneolia.

En voi sanoa että tuote toimii kuten pussissa sanotaan, koska en omaa pitkää käyttökokemusta. Tuote on kuitenkin ollut pitkään käytössä ja sisältää luonnollisia ainesosia.

Enempää tietoa ei ihan nopeasti ainakaan löytynyt, mutta tämmöset perusasiat sekä ostopaikkoja löytyy ihan pulverin nimellä Viset-Niyom. Kaikki sivustot englanniksi.


lauantai 8. joulukuuta 2012

Nappikorvikset

Nyt minä sen tein, nappikorvikset. Löysin Tigeristä isotaustaiset korvisaihiot, varastin napit äitini nappivarastosta ja eikun askartelemaan. Oli todella helppo tehdä, sillä liimasin vain napit korvisaihioihin 2komponenttiliimalla, koska en uskonut erikeeperin voimaan enkä omista mitään välimaastosta olevaa. :D

Tässä kaikki tarvikkeet joita käytin.

Tadaa, valmista! :)