Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lehtitelineen uusi ilme


Vanhan lehtitelineen, tai miksi tuota haluaa kutsua, päällystäminen on helppoa. Minulla oli tapettimalleja tallessa, joista valitsin kaksi isoa palasta jotka riitti koko telineen päällystämiseen.

Vanha teline oli jo nähnyt parhaimmat päivänsä, pinta oli saanut vähän pupujen hampaista ja oli muutenkin kulunut. Tapetin kiinnitin kaksipuolisella teipillä, teipistä ei jää minkäänlaisia jälkiä näkyviin kun tapetti on paikoillaan.

Valmis tekele on mielestäni paljon paremman näköinen kuin mitä ennen uutta ilmettään. Nyt sitä kehtaa pitää esilläkin. :)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Leipälaatikon uusi elämä


Löysin itselleni oivan leipälaatikon tuunausta varten ekotorilta. Valitsin puisen lakatun laatikon oman pintakäsittelyn helpoittamiseksi. Lakka oli jo valmiiksi kulunut joka helpotti omaa työskentelyä paljon, ei tarvinnut hioa pintaa kuin aivan vähän ennen pintakäsittelyä.


Aloitin maalaamalla laatikon kokonaan valkoiseksi. Ohuet kerrokset kerrallaan ja nätisti järjestyksessä niin ei tule pahoja rantuja tai muita ikäviä virheitä. Maalasin myös sisäpuolelta puupinnat piiloon.

Maalina käytin vesiliukoista sisätilojen huonekalumaalia. Suosittelen vesiliukoista maalia aina kun työtiloissa ei ole mahdollista kunnon tuuletukseen tai kun maalausta varten ei ole erillisiä tiloja. Itsekin maalasin keittiössäni jonka oven pidin aina kiinni maalatessani ja sen jälkeenkin jonkun aikaa. Vesiliukoinen maali ei kärtsää, mutta tuoksuu tietenkin ja mitä vähemmän huuruja hengittelee sen parempi.

Säleoven maalaaminen oli osittain haasteellista. Piti tarkkailla ettei säleiden väliin mene maalia jolloin oven toiminta voisi hankaloitua. Jokainen säle maalattiin erikseen, näin maalin pintakin tuli kauniiksi.

Pelkkä tavallinen valkoinen ei minulle riittänyt, säleisiin piti saada jotain kuviota ja väriä. Päätin maalata siihen kauniin kuvion linnusta ja puunoksasta, joka minulla jo oli kopioituna jotain toista suunitelmaa varten. Kopioin kuvan leipälaatikkoon samalla tavalla kuin kulmahyllyissä. Suttasin liitua kuvapaperin nurjalle puolelle ja painoin kynällä viivoja pitkin niin että nurjan puolen liitu jäi laatikon pintaan.


Väreinä käytin öljyvärejä. Öljyvärien kuivuminen kestää hieman pidempään, mutta työskentely on mukavampaa ja jälki kauniimpaa kuin joillain muilla väreillä. Näitä myös saa paljon helpommin pieniä satseja eri värejä kuin huonekaluihin tarkoitettuja maaleja. ;) Öljyvärit ovat myös aika kestäviä, vaikka en kuitenkaan suosittelisi tällaisen kuvion hankaamista märällä rätillä kovakätisesti.

Koristemaalaaminen oli hauskaa ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä mielessä kummittelee mahdolliset leipälaatikon sivuihin eksyvät oksat... :)

tiistai 2. syyskuuta 2014

Hyllytystä ja murinaa

Hei vaan pitkästä aikaa, minä olen tullut takaisin! :D Koko kesä meni ilman tietokonetta ja monesti sen takia muristessa. Nyt on kuitenkin kone taas toimintakykyinen ainakin hetken aikaa. Monta asiaa on jäänyt kertomatta ja lisää tulee pikkuhiljaa tehdessä, yritän kuitenkin päivittää tätä blogiakin taas vähän tiuhempaan tahtiin. :)


Vuosikaudet vanhempieni ja sen jälkeen omassa varastossa tai kaapeissa pyörineet kulmahyllyt saivat vihdoin uuden ulkonäön ja pääsivät käyttöön. Ensin maalasin hyllyihin valkoisella kalustemaalilla kauniin peittävän pinnan jonka jälkeen ryhdyin koristelemaan.



Päädyin tekemään pelkällä mustalla akryylimaalilla helpon, mutta kauniin kuvion. Koska olen onneton piirtäjä niin kopioin kuvion suoraan paperin läpi. Mustasin ensin paperin kuvion nurjalta puolelta vahaliidulla ja sitten asetin paperin kuvio ylöspäin haluamaani kohtaan. Piirsin kuvion uudelleen virkkuukoukun väärällä päällä, jotta liitu tarttuu hyllyn pintaan.  Vahaliidun viivoja seuraten oli helppo maalata ja sitten vielä pieniä omia lisäyksiä ja maalaus on valmis. Hyllyn reunaan kiinnitin vielä kapeaa mustaa pitsiä kontaktiliiman avulla ja tadaa!

 


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Näpsäkkä pikkukela


Olen jo jonkun aikaa katsellut kateellisena kun jotkut saavat kotiinsa tällaisen vanhan kelan. Nyt ei tarvitse enään olla vihreänä kateudesta vaan voin ihastella omaani. :)


Tarkoituksena olisi joskus lähitulevaisuudessa hankkia pyöreä lasilevy tuohon kelan päälle. Lasi suojaa puuta sekä tekee pinnasta tasaisen eikä siitä saa sitten enään tikkujakaan sormiin(paitsi tietysti kaikkialta muualta). Tämä kela pääsi painepesuun jolla sai hyvin kaikki lautojen päätyjenkin imaisemat liat pois.

Rakastan vanhan puun väritystä ja on kiva että nyt on vähän karskimpaakin pintaa kotona. Näpsäkkä pikkukela tulee tekemään sohvapöydän virkaa, jollaista mulla ei aikaisemmin olekaan ollut. :)

tiistai 26. helmikuuta 2013

Levykulho

Kulhon tekeminen on helppoa ja hauskaa.

Olen jo pitkään ihastellut ja halunnut kokeilla tehdä vinyylilevystä kulhon. Nyt se päivä sitten vihdoin koitti ja olen ihan täpinöissäni! Tekeminen oli niin helppoa ja hauskaa että tekisi mieli tehdä monta lisää. Halusin tehdä melko laakean kulhon, joten kovin paljoa noita aaltoiluja ei tullut. Ei se kyllä minua haittaa, joskus vähemmän on enemmän. Ensi kerralla tekisin varmaankin sitten vähän kaposemman ja runsaammin aaltoilevan kipon tai suojaruukun.

OHJEET:
Lämmitä uuni 100-120 asteeseen. Aseta pellille esim. tyhjä tölkki jonka päälle laitat levyn.

Levy alkaa pehmitä melkein saman tien. Odota kunnes levy on lurpahtanut kunnolla, jotta muotoilu onnistuu.

Voit muotoilla levyn käsin, tai asettaa sen vaikkapa toisen kulhon sisälle tai miksei nurinperin olevan päällekin. Levy jämähtää yhtä nopeasti kuin pehmisikin joten ole nopea liikkeissäsi jotta lopputuloksesta tulee halutunlainen.

 Levy itsessään ei oikeastaan kuumene, mutta kannattaa kuitenkin laittaa jotkut sormikkaat varoiksi käteen. Itse laitoin kahdet neulesormikkaat päällekkäin enkä tuntenut lainkaan lämpöä niiden läpi. Levyn pehmeneminen alkaa reunoilta joten kannattaa odottaa rauhassa niin pitkään että se on tarpeeksi keskeltä asti pehminnyt.

Levyjä löytää monilta kirppareilta ja valinnan varaa keskustan tarran väreissä löytyy. Omasta lähikirpparista löytyi levyjä 2eurosta ylöspäin, joten ei kovin hintaviakaan välttämättä ole.


perjantai 25. tammikuuta 2013

Virkkausta ja voiteita

Tuli päivä jolloin muistin syksyllä puhuneeni mummini kanssa että tekisin hänelle keinutuolin alle pyöreän maton. Sinisen ja pyöreän virkatun maton jonka reunaa koristaa pitsi. Aloin sitten tekemään tätä projektia ja aioin vihdoin saada sen tehtyä loppuun asti. Olin meinaan aloittanut maton tekoa jo silloin syksyllä, mutta menettänyt hermoni epäsiistin jäljen ja monen purkauksen jälkeen. Mutta kyllä, minä sain sen tehtyä tällä kertaa valmiiksi asti ilman purkamista. Parisen iltaa siinä taisi mennä kun virkkasin mattoa telkkaria katsellessa. Aika nopea tekoinen tuo loppujenlopuksi on.

Keittiössäni ei tällä hetkellä ole mattoa joten laitoin tämän sinisen ihanuuden sinne siksi aikaa kunnes pääsen viemään sitä uudelle omistajalleen. Seuraava matto pitääkin sitten tehdä tuonne omaan keittiöön...

Kismokin tuli ihmettelemään uutta ilmestystä.
Tein myös pari erilaista voidetta iltapuhteena. Kokeilin uusia reseptejä ja yritän löytää mieleiseni ja ihoni parhaiten kosteuttavan yhdistelmän. Tällä kertaa tein aika perushelpon yleisrasvan sekä jalkarasvan. Kerron näistä tarkemmin kun olen hetken testaillut ja voin kertoa tuloksista.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Pitsivalaisin

 Tämä on taas yksi näitä minun ikuisuusprojektejani, jonka vihdoin olen saanut tehtyä valmiiksi asti. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen vaikka, kuten aina tällaisia uusia tekniikoita kokeillessa, muutaman asian olisi voinut tehdä toisinkin. Mutta tiedänpähän nyt miten kannattaa toimia jos innostun vielä joskus tekemään jotain samalla tekniikalla.

Tarvitset siis seuraavia tarvikkeita: Ilmapallon jonka päälle alat rakentaa valaisinta. Pitsejä, mielellään mahdollisimman ohuesta langasta tehtyjä. Liimaa, erikeeper on hyvä ja sitä menee yllättävän paljon joten iso pullo ei ole liioittelua. Siveltimen joka saa olla ihan halpiskin, mutta leveä, se helpottaa erittäin paljon liiman levittämistä. Ämpäri tms. voi olla hyvä apuväline jonka päällä tehdä valaisinta, voit myös ripustaa pallon narulla johonkin riippumaan, mutta se onkin jo hiukan haastavampaa.

Tällaisesta pallosta tulee oikeasti pyöreä eikä sellainen kananmuna. Löysin lelukaupasta.

Voi olla helpointa aloittaa liottamalla pitsit liima-vesi-seoksessa jonka jälkeen pitsejä voi alkaa sommittelemaan pallon päälle. Vettä ei kannata paljoa laittaa, vain sen verran että se hiukan ohenee jotta levittäminen olisi hieman helpompaa. Liiman avulla pitsit pysyvät helpommin paikoillaan kuin aivan kuivina. Sitten vain siveltimellä hiukan liimaa päällekin ja anna kuivaa lämpimässä. Toista niin monta kertaa, että pitsit tuntuvat niin jäykiltä että kestävät pienen painon.


 Jos pitsien paikoillaan pysymisessä kuivumisen aikana tulee ongelmia voit sitoa pallon ympäri vaikka narua. Pyöritä narua eri suuntiin sen verran että ainakin suurin osa hankalista kohdista(yleensä alapuolella) ovat sidottuna. Itse käytin jätesäkistä leikkaamaani suikaletta. Käytin sitä siksi että pelkäsin naruni liimautuvan valaisimeen kiinni ja sitä en toivonut.

Kuvassa näkyy hiukan myös nuo suikaleet joita sidoin pallon ympärille pitämään pitsit paikoillaan.

 Alussa käytin tapettiliisterin ja liiman seosta, mutta siinä oli liikaa vettä jolloin kuivuminen kesti todella kauan ja pitsit levähtivät aivan vääriin paikkoihin. Tällöin en myöskään(miten voi olla mahdollista) tajunnut että voisin laittaa tuota muovisuikaletta siihen ympärille. Onneksi pitsit eivät kuitenkaan menneet piloille ja sain kuin sainkin pitsit pysymään paikoillaan ja pallon muodossa.

 Seuraavaksi olikin sitten lampun ja sen kannan aika. Tein pihtejä apuna käyttäen varjostimeen reiän josta lamppu kantoineen mahtuu sisään. Tätä varten laitoin yhden isoimmista pitseistä ilmapallon solmun kohdalle. Reikä oli helppo tehdä pitsin kuvion mukaan ja liiman takia langat eivät ala rispaantua.

Lisää kuvateksti
 Katsoin paperilampusta mallia ja tein johdolle loukun jonka avulla lamppu pysyy keskellä valaisinta. käytin hiuspinniä ja ohutta metallilankaa. Muotoilin pinnin S:n muotoon ja sidoin ohuella metallilangalla reiän kumpaankin sivuun. Reikä on sen verran pieni että jos en olisi jättänyt rautalankaa tarpeeksi pitkäksi, jotta sen saa sivuun, ei lamppua mahtuisi vaihtamaan.


Sitten vain lamppu kattoon roikkumaan ja käyttöön!


Olen kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen. Valaisee tosi hyvin ja on kaunis. Lampusta ei tule mitään discopallo efektiä, vaikka katossa sitä hiukan näkyy, vaan valo pääsee ihan tasaisesti läpi.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kaikkea keskeneräistä

Nyt on ollut mielessä yhtä sun toista. Kaikkea on pitänyt kokeilla ja aloittaa, mutta harvasta tulee valmista. Projekteina tällä hetkellä on lampunvarjostin, virkattu matto sekä kori ja reppu. Sitten mielessä on vielä paljon aloittamatontakin. Habitare reissu ei auttanut kyllä yhtään, sillä sisustus into vain paheni :)

Tällä hetkellä ei hirveästi jaksa tehdä mitään, sillä olen hieman kipeä. Kuumetta ei ole vaikka olo onkin tosi nuutunut. No onneksi olen harvoin kipeänä ja nytkin viikonloppuna niin ei haittaa opiskeluja! :p

Yhdet istuintyynyt sain valmiiksi. Kouluumme tuotiin jumppapatjoja jotka piti lyhentää ja eihän niitä ylijäämiä voinut vain pois heittää. Silloin keksin että voisin tehdä itselleni pikkutuoleihin istuintyynyt jotka nyt ovat valmiit. Eivät ne ole pehmeät kuin tyynyt, mutta kuitenkin mukavammat kuin kova puu pidemmän päälle. Vielä jäi kuitenkin patjaa käyttämättä ja mietinkin mitä muuta siitä voisi tehdä...

Valmis istuintyyny. Kiinnitys naruilla.

Pullaakin tuli tehtyä, tai ainakin taikinaa jota tuli hieman liikaakin enemmän tai vähemmän tarkoituksella. Päätinkin ensikertaa kokeilla taikinan pakastamista, toivottavasti ei tule mitään ylläreitä vastaan. :)

Taikinat menossa pakkaseen.

torstai 13. syyskuuta 2012

Habitare-päivä

Design House Stockholmin kirjasta jossa esitellään eri suunnittelijoidensa tuotoksia.

Pojat leikkivät pihalla pyssyillä ja palloilla, naapurintäti opastaa olla kulkematta istutusten läpi. Tavallinen päivä, tosin itse kävin taas tämän vuoden Habitare-messuilla. Paljon oli nähtävää ja ihasteltavaa, kotiinviemisiksikin tarttui mukaan neljä eri sisustuslehteä ilmaisjakeluna sekä jokunen esite plus muutamia nameja. ;) Kameraa en huomannut messuille mukaan ottaa, mutta oheiset kuvat ovat kuitenkin sieltä poimituista esitteistä.

Päivän saalis. :)
Messuopas.





Olisiko ollut osastolla Ahead! mistä löytyi kiinalainen nuorimies joka teki tällaisia kirjoituksia. Vanhempi mies huonolla englannilla koitti selittää mitä tässä lukee. Romanttinen maisemakuvaus keskikesän yöstä jolloin täysikuu on taivaalla ja järvellä seilaa vene.

Messujen aikamatka oli jotain todella hienoa. Joka vuosikymmenelle 50-luvulta 2000 luvulle oli oma soppensa jossa oli näytillä huonekaluja, kankaita, tapetteja, kaakeleita ja keittiön esineitä/lasiesineitä.

Jokaiselle vuosikymmenelle oli myös pystytetty olohuone joka oli sen ajan tyylinen.

Design House Stockholmin jakeleman kirjasen kansikuva.

Lehtien kuvien kohteet ovat tunnetusti puleerattu kiiltävän puhtaiksi, tässä kuitenkin näyttää kuin kannun kylkeen olisi murskattu mustikka. :) Onkohan se tahra, raitojen teossa tapahtunut kömmähdys vai mitä? Design House Shtockholm.

Aivan suloinen kuva! Aika takakenoinen asento varmaan jos tuohon istuisi... Design House Stockholm.

Restatopin esitteestä napattu kuva.

Think todayn tuotteina erilaisista rakennusalan jätteistä valmistettuja sisustus elementtejä. Mm. muovimatosta valmistettuja laukkuja sekä koiranruokakuppien alustoja, kippoja, kankaista valmistettuja koiran ja kissan leluja.


Nämä neljä sisustuslehteä löytyivät ilmaisjakeluna. Me happy. :)
Tämä oli jopa kolmas kerta kun pääsen Habitareen koulun kautta, voi kyllä olla ettei se tähän jää vaikka koulu loppuukin. Kädet alkavat syyhytä sisustamiseen liittyen ja pää on ideoita pullollaan. :)

lauantai 25. elokuuta 2012

Idearikasta päivää kaikille!

Mulla on ihan hurja into ollut päällänsä tässä muutaman päivän aikana. En saa edes nukutuksi kun on niin paljon asioita päässä ja odotan seuraavaa päivää intona. Toivottavasti saan vielä lisää tällaisia päiviä. Nyt on päässä niin suuret ja ihanat visiot kämppäni sisustamisesta etten tiedä miten päin olisin. Monellakin tavalla suunnitelmani ovat kesken, toteutus ulottumattomissa tai sitten vain pohdin että kummin päin pitäisi tehdä. On myös sellaista jota haluaisin mutten tiedä miten laittaisin näytille tai onko se sitten jo liikaa yhteen pieneen yksiöön. Suunnitelmani muodostuvat aika paljolti nykyisten huonekalujen ja tavaroiden mukaan, mutta sisältävät toki myös jotain uutta tai tuunattua.

Pinnatuoli on roskislöytö :)

Äitini vanha peili, ananas-verhot isoäidiltä, valkoinen Wieniläistyylinen tuoli kirpparilta, punainen pinnatuoli tutulta jonka kunnostin.
Olen vähän sellainen että keksin jonkun mahtavan idean jota haluan alkaa toteuttamaan. Saatan sitten pohdiskella ideaa jokusen päivän ja alkaa vasta sitten pikkuhiljaa varovaisesti toteuttamaan. Tämän jälkeen voi olla että projekti unohtuu täysin tai jää kenties turhautumisen, kenties jonkun muun syyn takia taka-alalle. On myös niitä ideoita joita niin paljon mietiskelen pitkienkin aikojen päästä, mutten jostain syystä saa tai pysty niitä toteuttamaan.

Jääkaappitarrat löysin Englannin reissultani.
Asun tällä hetkellä vuokralla yksiössä jossa tilaa ei ole ainakaan liikaa enkä kaikkia sisustusideoitakaan voi tänne toteuttaa. Toki aina voi muokata ja se olisikin haaveena, ehkä vielä joskus saan jotain ihanaa ja suurempaa muutosta. Olen toki laittanut tätä kämppää pikkuhiljaa omanlaiseksi, mutta ihan kaikkea en edes voi tehdä. Yhden seinän voisi maalata tai tapetoida, tällä hetkellä se on ehkä hiukan häiritsevänkin oranssi. :) Talo jossa asun on rakennettu 60-luvulla ja ainakin oma asuntoni näyttääkin siltä. Tämä ei tietenkään ole huono juttu, vaan ihanaa, koska pidän myös retrosta ja voin kuvitella tänne kaikenlaista. Voi olla että tarvitsisin vain jonkun joka potkii hiukan pyllylle ja avustaa tietyissä kohtaa toteuttamisessa, kuten esimerkiksi lampun kiinnittämisessä tai muissa tällaisissa miesten jutuissa jos niin saan sanoa. Jos nyt saisin taas tehtyä tämän vuoden suursiivouksen kaapeissa ja muutenkin niin sitten voisi taas helpommin ryhtyä sisustamiseen. Minulla kun on niin paljon erilaisia makuja, pidän antiikista, retrosta, romanttisesta jne jne... Pitää vain valita tänne sopivia asioita ja sekoitella hiukan erilaista niin saan ihan omanlaisen sekoituksen :)

Lahjoituksena saamani 50-luvun sohva oikein oranssin seinän edustalla.
 Listani aivan kärjessä on myös koko ajan läpikotainen siivous ja järjestely projekti kämpässäni sekä varaston puolella. Tämä helpottaisi paljon koska sitten saisin tavaroille paikat, mahdollista turhaa pois ja enemmän tilaa. Sitten kun on siisti asunto niin on paljon mukavampi tehdäkin asioita ja tulee enemmän ideoita. Tällä hetkellä olen tietyissä kohdin hyödyntänyt aika huonosti tilaa ja kaikenlaista roinaakin on kerääntynyt. Heti kun saan suursiivoukseni tehtyä alan luultavasti heti sotkemaan jälleen, heh heh... Olen vähän sellainen että sitten kun kämppä on jotenki erityisen siisti niin tulee kauhea into aloittaa jokin projekti tai alkaa muuten näpertämään jotakin ja heti on taas sotku keskellä lattiaa tai peittämässä pöytää.

Toiset marimekon verhot isoäidiltäni.
 Oikein idearikasta ja vauhdikasta päivää kaikille! :)

Pussauskoppi ;)