Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kettuilua


Tämmöset ihanat sormukset tuli tehtyä. En omista sormuksia ja sain tämmöset ideat niin tuli sitten toteutettua. Ketun ohjeet bongasin youtubesta. Videolla kettu maalataan kauttaaltaan, mutta minulla on vain mustaa ja valkoista maalia joten päätin sekoitella massoja jotta saan ketun oranssia. Mustat ja valkoiset yksityiskohdat sitten maalasin "paiston" jälkeen ja jottei maalit lähde kalppimaan laitoin myös lakat päälle.


Idea kukkaan tuli myös kuuklettimen kuvahausta jota sitten lähdin kokeilemaan.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Rannekoru kertaa kaksi


Halusin kokeilla taas jotakin uutta. Tein itse koruhelmiä Cernit-massasta ja kokosin ne rannekoruiksi.


Tein ensin palloja, punaisia ja vihreitä. Tein myös pötköjä joissa sisus on punaista sekä vihreää ja pinta valkoista, näin saan valkoisia ympyröitä erivärisellä sisuksella.

Pahoittelen kuvieni laatua...
Punaisiin palloihin laitoin paloja vihreästä tehdystä pötköstä ja vihreisiin punaisesta.


Pyörittelin pienet palaset mukaan palloon niin että pinnasta tuli tasainen. Tämän jälkeen muotoilin helmet kulmikkaammiksi.

Lisäksi tein pieniä ja pyöreitä helmiä mustasta massasta välihelmiksi. Reiät tein korutöihin tarkoitetulla metallilangalla, olisi varmasti parempikin keino, mutta en sillä hetkellä keksinyt muuta kotoani ja halusin helmet valmiiksi. Nyt minulla on muovisia hammastikkuja joilla reikien teko helpottunee.


Helmet yhdistin Tigeristä ostamallani venyvällä ja ohuella muovinauhalla. Tarkoitus oli alunperin käyttää vahvempaa kuminauhaa, mutta eipäs sitten onnistunutkaan. Korusta tuli kuitenkin mielestäni parempi kuin odotin. :)


Aika hieno vai mitä. :)


Tein myös punaisista palloista kootun korun. Pyörittelin suunnilleen samankokoisia palloja joihin laitoin läpi menevän korulangan jonka päihin tein lenkit. Toiseen päähän tein valmiiksi ennen pallon lävistämistä ja toiseen päähän vasta paistoin jälkeen, jottei palloon tule kolhuja. Yhdistin pallot lenkeistä.


En halunnut laittaa tavallsita korulukkoa, joten tein sellaisen itse kuminauhasta. Tein yhteen palloon kolon johon sain liimattua kuminauhan päät saaden lenkin jonka voin pujoittaa viimeisen pallon yli.


Massailua

Olen jälleen hieman viisaampi kuin viimeksi. Heti pieni pläjäys faktaa. :) Olen hieman tutustunut näiden viimeksi mainitsemieni polymeerimassojen(mm.Cernit, Premo) maailmaan. Näitä massatöitä voi maalata vesiliukoisilla askartelumaaleilla uunittamisen jälkeen ja massoilla on omia lakkoja, mutta on myös yleisesti askarteluun tarkoitettuja lakkoja joita voi myös käyttää töiden lakkaamiseen.

Tein yhden kokeilun tänään. Tein rannekorun uunittamalla massalevyn taivutettuun muotoon. Olen aika tyytyväinen ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen itse tekemäni. Tein tämänkin omasta päästäni, en edes tiedä liekö tämmöiseen jossakin ohjetta. Jos sellainen ohje löytyy niin olisi hienoa katsoa miten joku muu sen saa onnistumaan. :)

Kuvat kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten olkaa hyvä.


 Ensin tein mustasta massasta alustan johon tein vaaleanpunaisesta haluamani kuvion. Kuvion idea tuli muuten vanhoista muumilakanoista jotka ovat parhaillaan kuivumassa. :) Sitten kaulitsin levyn tasaiseksi. Laitoin levyn uuniin pystyasennossa ja tueksi vessapaperihylsyn.


Tässä koru on valmiina. Massa on uunissa käynnin jälkeenkin aika joustavaa, kun on noin ohuena, mutta pitää kuitenkin muotonsa. Hieman siitä muodosta tuli epätasainen, koska tuollaista pehmeää levyä on vaikea laittaa pystyyn ja täydelliseen asentoon. Ehkä se jonkun vähän paksummassa ranteessa näyttäisi hiukan paremmalta.