tiistai 2. heinäkuuta 2013

Massailua

Olen jälleen hieman viisaampi kuin viimeksi. Heti pieni pläjäys faktaa. :) Olen hieman tutustunut näiden viimeksi mainitsemieni polymeerimassojen(mm.Cernit, Premo) maailmaan. Näitä massatöitä voi maalata vesiliukoisilla askartelumaaleilla uunittamisen jälkeen ja massoilla on omia lakkoja, mutta on myös yleisesti askarteluun tarkoitettuja lakkoja joita voi myös käyttää töiden lakkaamiseen.

Tein yhden kokeilun tänään. Tein rannekorun uunittamalla massalevyn taivutettuun muotoon. Olen aika tyytyväinen ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen itse tekemäni. Tein tämänkin omasta päästäni, en edes tiedä liekö tämmöiseen jossakin ohjetta. Jos sellainen ohje löytyy niin olisi hienoa katsoa miten joku muu sen saa onnistumaan. :)

Kuvat kertovat paremmin kuin tuhat sanaa, joten olkaa hyvä.


 Ensin tein mustasta massasta alustan johon tein vaaleanpunaisesta haluamani kuvion. Kuvion idea tuli muuten vanhoista muumilakanoista jotka ovat parhaillaan kuivumassa. :) Sitten kaulitsin levyn tasaiseksi. Laitoin levyn uuniin pystyasennossa ja tueksi vessapaperihylsyn.


Tässä koru on valmiina. Massa on uunissa käynnin jälkeenkin aika joustavaa, kun on noin ohuena, mutta pitää kuitenkin muotonsa. Hieman siitä muodosta tuli epätasainen, koska tuollaista pehmeää levyä on vaikea laittaa pystyyn ja täydelliseen asentoon. Ehkä se jonkun vähän paksummassa ranteessa näyttäisi hiukan paremmalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.