keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mangovoi

Törmäsin jossakin netin syövereissä kirjoittajaan joka oli tehnyt itse huulirasvaa jossa käytti mangovoita. En ole itse ennen kokeillut tai edes tullut ajatelleeksi mangovoita. Nyt kuitenkin selvittelin asiaa ja tilasin oman satsin testiin. :)
Mangovoi on tuoksuton ja kiinteä öljy joka ominaisuuksiltaan muistuttaa sekä karite- että kaakaovoita. Sillä on hyvin kosteuttava ja pehmentävä vaikutus. Rauhoittaa auringon polttamia, lievittää hyönteisten pistojen kutinaa ja sopii myös pienten haavojen hoitoon. Mangovoi on erittäin hyvä kuivalle, ikääntyvälle, kutisevalle, hilseilevälle ja ihottumaiselle iholle. Siloittaa karhean ihon, ehkäisee raskausarpia ja nuorentaa ihoa. Se myös helpottaa ekseemaa.

Mangovoita saadaan tropiikin ikivihreänä kasvavan Mangopuun hedelmien kuorituista siemenistä. Lateksi eli kumi allergikot voivat saada oireita.

Odotan innolla pakettini saapumista. :) Otin samaan syssyyn muutaman huulirasvahylsyn kun tuntuu olevan aika vaikea löytää kivan kokoisia kippoja. Olisi kiva saada myös huulirasva jota ei tarvitse sormin levittää, koska päiväni ovat välillä hyvinkin pöly ja lika pitoisia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.